Monday, July 15, 2013

Vihaiset vihannekset



Enpä muista mistä tämä idea alunperin lähti  - ehkä kuva kurkkupossusta jossain? - mutta salaatin teko karkasi vähän lapasesta tänään. Tarkoitus oli tehdä myös hiukan maisemaa ja possulle joku rakennelma näkkileivästä, mutta näihin meni yllättävän paljon aikaa vaikka mitään suurempia vastoinkäymisiä ei edes ollut.

Aineksina avomaankurkku, kirsikkatomaatit, keltainen paprika, luumu ja porkkana.


Friday, October 19, 2012

Syksyisiä lehtiä



Lehdistä voi askarrella myös sateisena päivänä. Tämä kukkakimppu säilyy myös parhaiten ulkona sateessa.



Ohjeet ruusuihin löysin vajaa vuosi sitten kun katselin joulukortti-ideoita http://stranamasterov.ru sivuilla. Kielitaitoisen ystävän avulla löysin oikean ohjeen uudestaan nyt kun taas on askartelumateriaalia tarjolla.

En huomannut pyytää googlelta käännöstä vaan askartelin iloisesti kuvien pohjalta ja ohitin yhden vaiheen sillä seurauksella että ruusuni ovat aika tiiviitä. Mutta meidän pihalla kasvaa vaahtera, eli harjoitusmateriaalia riittää ja näitä tulee varmasti tehtyä lisää.

Hölmö amaryllis

Siirsin tavalliseen tapaan jouluna kukkineen ja lopputalven ikkunalaudalla kärvistelleen amarylliksen keväällä pihalle. Sinne se unohtui kirsikkapuun alle ja jossain vaiheessa kesää huomasin että kotilot olivat popsineet lähes kaikki lehdet. Jahas, se siitä sipulista. Unohtui siis pihalle.

Kunnes syyskuun lopulla ihmettelen kirsikkapuun rungon vieressä törröttävää vihreää keppiä joka osoittautuu amarylliksen kukkavanaksi. Sitkeä sipuli, siirtyi kai sitten vaan lepoon vähän aikaisemmin kun lehdet oli syöty.


Sipuli pääsi sisälle ja avasi lokakuun alussa kolme kaunista kukkaa.


Sunday, September 09, 2012

Helmilehtihaaste

Ohops, yli kaksi vuotta edellisestä päivityksestä. Tästä on hyvä aktivoitua. :)

Helmetin foorumilla esitettiin helmilehtihaaste, eli tavoite on tehdä yksi projekti jokaisesta lehdestä (tai kirjasta) jotka on hyllyntäytteeksi kertyneet. Minulla ei niinkään ole lehtiä kertynyt, mutta kirjoja on tullut hamstrattua useampikin. Harrastekirjahyllystä löytyi kahdeksan korukirjaa ja käsityölehtien siivous paljasti lisäksi yhden lehden. (Se lehti on kyllä sellainen virheostos että en tiedä kelpuutanko sitä ollenkaan mukaan koko haasteeseen..)

Poika 4v halusi askarrella helmillä - ja nimenomaan siemenhelmillä - ja tämä oli hyvä syy samalla itse koruilla jotakin. Ensimmäinen haastekirja on siis Helmitöiden vuosi (Tiina Karttunen, Riikka Santonen) ja projekti kesäinen ampiainen siemenhelmisä ja metallilangasta. Helmilaatikosta löytyi väärän mittaisia putkihelmiä ja keltaiset siemenhelmet oli läpikuultavia, mutta ihan hieno ampparihan tuosta tuli.

Helmipörriäinen lensi pihakukkaan.

Pojan kaulakorustakin tuli hieno. Kunhan koru (taas) löytyy ja pääsee kameran eteen pitää päivittää kuva tänne mukaan.

Sunday, March 28, 2010

Tulee se kevät tänäkin vuonna

Suurin osa pihasta on melkein metrisen kinoksen peitossa, mutta käytävän vierestä aurinko on jo sulattanut näkyviin pienen raidan multaa ja eikös ensimmäiset kevään ihmeet jo pilkistä sieltä lumirajan vierestä.







Ja tältä se kokonaisuus näyttää. Heti kukkien takana kunnon kinos terassilta lapioitua lunta. Odotan mielenkiinnolla miltä piha näyttää tässä kevään mittaan kun lumi hiljalleen katoaa tästä eteläreunasta alkaen...

Monday, August 31, 2009

Välillä virkkausta


Nämä kaksi pientä virkattua taapertajaa ovat lemmingsejä ja kuuluvat isoon laumaan samankaltaisia otuksia jotka olivat vallanneet TKKn Tietotekniikan talon lukukauden aloituksen kunniaksi. Kaikkeen sitä (työ)kaverit yllyttää ja yllytyshullut lähtee...

Hemuli (oikealla) sai nimensä toteutuksen aikana kun tukaton otus näytti kovasti muumitarinoiden hemulilta. Vasemmalla olevan Pätkätyöläisen toteutukseen taas osui niin pätkittäiset jämälangat että en itekään pysynyt laskuissa mukana monestako pätkästä tuo lopulta koostuu.

Koko lauman tekemisiin voi tutustua blogissa Virkut.
Ohje otusten virkkaamiseen puolestaan löytyy PlanetJune blogista.

Saturday, May 30, 2009

Toinen ylioppilaslahja


Köhöm.. melkein vuoden tauko päivityksissä.
Edellisen postauksen teema jatkuu ja nyt on toisen naapurin vuoro saada rannekorun ylioppilaslahjaksi. Kuningasketju tuntui sopivalta mallilta tälle päivänsankarille. Mitään itsestäänselvää teemaa riipukselle ei tällä kertaa löytynyt, jotan korussa on hiukan blingiä jonka voi halutessaan ottaa siitä pois.
Kortin kuvan on taiteillut yrttimaan puolitoistavuotias asukas joka kovasti tykkää maalaamisesta.